1. Käytöt
  2. Termografia
  3. Infrapunatermo­grafia eläintenhoitoon

Infrapunatermografia eläintenhoitoon

Edullista eläinten kiima-ajan, kiveksien toiminnan, tiineyden sekä utareiden terveydentilan valvontaa

Lämpökameroita on käytetty jo muutaman vuoden ajana teollisessa naudan, sikojen, lampaiden, vuohien ja siipikarjan kasvatuksessa. Ne kuvaavat edullista ja erittäin varhaisessa vaiheessa tehtyä lämpötilan mittausmenetelmää, mikä antaa kasvattajalle ja eläinlääkärille tärkeitä tietoja siitoseläimen tilasta. Trotecilta löytyy laaja valikoima infrapunatermografiaan soveltuvia laitteita.

Lämpökamera antaa erittäin tarkkoja tietoja ja kuvia eläimen lämpötilasta – aina kameratyypistä riippuen jopa 0,05° C tarkkuudella. Säännölliseti suoritettu tietojenkeruu useampaan kertaan päivän aikana eri mittauspaikoista peräsuolilämpötilaan verrattuna antaa viitteitä pienimmistäkin poikkeamista ja on tukena tunnistamaan häiriöt jo varhaisessa vaiheessa. Alkavia sairauksia voidaan hoitaa jo ennen kuin ne aiheuttavat suurempiakin kustannuksia tuotantoon, kuten esimerkiksi siitoshärän rampuus, ns. sorkka-alueen Mortellaro, tai emakkojen Mastitis-Metritis-Agalaktia-kompleksi- Infrapunatermografia in erittäin taloudellinen apuväline kaikkiin eläinkasvatuksen vaiheisiin, esimerkiksi nautakarjalle, sioille tai lampaille. Sitä käytetään ...

  • Rinnantarkastus,
  • ihanteellisen siemennysajankohdan määritys,
  • kivestoiminnan tarkastus,
  • tiineyden tarkastus,
  • utareiden tarkastus,
  • raajoissa mahdollisten tulehduksien tarkastus,
  • ennaltahekäiseva kavioiden hoito
  • ja yleinen terveystarkastus.

Eläinmarkkinoilla: Eläinten tarkastus ennen ostoa

Infrapunatomografia on käytössä myös siirrettävänä ratkaisuna jo ennen kuin siitoshärkä tai siirrettävä lehmä ovat navetassa: Siten eläinten terveystiloja voi tarkastaa eläinmarkkinoilla mahdollisten lämpötilapoikkeamien suhteen.

Erilaiset laiteluokat jokaiselle kasvatuslaitoksen koolle tai elänlääkärivastaanotolle.

Trotec Groupilla on tarjolla eritehoisia ja -hintaisia lämpökameroita. Kaikki kamerat soveltuvat eläinkasvatuksen käyttöön - kameran valinta on riippuvainen käyttövoluumista ja tietenkin budjetista. Erittäin kevyt Eco-sarjaan kuuluva akku-laite on EC060V jonka 0,08° C terminen herkkyys soveltuu eläinkasvatuksen käyttöön ja on edullinen hankinta myös pienemmälle kasvatuslaitokselle tai elänlääkärin vastaanotolle. Premiunlaitteissa teolliseen eläntenkasvatukseen voi investointi kohota useampiin tuhansiin euroihin ja jopa viisiosaisiin summiin – vastaavasti laajemmalla laitetehokkuudella. Siihen soveltuvia ovat IC-sarjan infrapunakamerat joissa on erittäin korkea 0,05° C terminen herkkyys, kuten IC085LV tai premiumlaite ICX640P. Tekninen vertailu näyttää kaikki tehoparametrit toisiinsa vertailussa. Jokainen kasvattaja tai eläinlääkäri voi löytää näin sopivan lämpörkamren omiin tarpeisiinsa.

Lisää tietoa ja ratkaisuja


Infrapunatermografia eläintenhoitoon

 Sarjavarusteet

 saatavina vaihtoehtoisesti

 ei käytettävissä

Muita sovellusesimerkkejä mittaustekniikasta termografian alalla

  • Ohjeellinen kuumeseulonta epideemisten tartuntatautien yhteydessä

    Epideemisten tartuntatautien aikoina tartunnan saaneiden ihmisten varhainen tunnistaminen on erityisen tärkeää. Äärimmäisen helposti tarttuvat virukset, kuten norovirus, SARS-CoV-2 (korona) tai H5N1 (lintuinfluenssa), eivät tunne suljettuja ovia, kansallisia rajoja tai muita pääsyrajoituksia. Taudinaiheuttajat leviävät pandemiatapauksessa ympäri maailman, ja tärkein leviämisen...

    Lisätietoja
  • Villieläinten havainnointi

    Kiikareiden ohella villieläinten havainnoinnissa tulisi käyttää ennen kaikkea yhtä varustetta: lämpökameraa. Infrapunakuvien avulla eläimet voidaan havaita jopa huonossa näkyvyydessä ja täysin pimeässä. Trotecin IC-sarjan lämpökamerat tarjoavat luotettavia havainnointilaitteita. Kätevä, tarkka ja kestävä – kaikki tämä edulliseen hintaan.

    Lisätietoja
  • Puiden kuntotarkastus

    Puistojen, teiden ja metsien omistajat tai julkishallinto ovat vastuussa alueiden turvallisuudesta. Liikenteen turvaamisvelvollisuuteen kuuluu myös ammattimainen puiden kunnon arviointi mahdollisten hoitotoimenpiteiden suorittamiseksi. Jos käy ilmi, että puu on huonokuntoinen, se on kaadettava mahdollisimman nopeasti, jotta ohikulkijoille ei aiheutuisi vaaraa. Infrapunatekniikan avulla on...

    Lisätietoja
  • Hevos-termografia

    Hevonen on yksi Saksan pidetyimmistä eläimistä. Hoitokustannukset voivat nousta verrattain korkeiksi, jos hevonen sairastaa tai se loukkaantuu. Mitä myöhemmin haitat havaitaan, sitä pitempiaikainen ja kallis on myös toipumisprosessi. Siitä syystä termografiaa käytetäänkin yhä useammin jo ennaltaehkäisevästi, akuutti-diagnostiikkaan ja kuntoutukseen.

    Lisätietoja
  • Infrapunatermografiaa rajaturvallisuuteen

    Suoja-alueiden ja rajojen valvonta on vastuullinen tehtävä. Siinä on kyse ennen kaikkea turvallisuudesta. Rajavartijan tehtävänä on tunnistaa ja pysäyttää luvattomat henkilöt. Tunkeutujat luottavat usein huonoon näkyvyyteen, joten rajavartijoiden täytyy olla hyvin varustautuneita, erityisesti yöllä ja tiheässä sumussa. Tarvitaan laitteistoa, jossa on moderneinta tekniikkaa. Tässä tapauksessa...

    Lisätietoja
  • Infrapunatermografia terästeollisuudessa

    Kun vaaditaan lujuutta, käytetään terästä: laite- ja konerakennus, autoteollisuus tai rautateiden ja varusteiden rakentaminen. Teräksen kysyntä kasvaa. Terästuotteiden valmistajan on pystyttävä tarjoamaan parasta laatua, sillä raakateräksen vaatimukset ovat erittäin korkeat. Laadun luotettava ja rikkomaton tarkistus on mahdollista lämpökameroiden avulla. Infrapunatermografian avulla raakateräksen...

    Lisätietoja
  • Termografia

    Missä kunnossa seinän tai laitteen sisälle kätketyt sähköjohdot ovat? Onko muovikuori jo haurastunut? Onko liitännöissä vikoja? Jos sähköjohto tai liitäntä on irtoamassa tai eristys on rikkoutumassa, voi seurauksena olla pian suurempi vaurio. Kaapelipalojen ja sähköjärjestelmän vaurioiden ehkäisemiseksi tällaiset viat olisi hyvä tunnistaa varhain ja korjata samantien. Yksityiskohtaisten...

    Lisätietoja
  • Vesihuollon termografia

    Vesihuoltolaitoksen asiakkaat luottavat saumattomaan toimintaan. Ja palveluntarjoaja takaa keskeytymättömän palvelun. Jotta tekniset ongelmat voidaan paikantaa mahdollisimman nopeasti ja huoltotiimi pääsee työskentelemään mahdollisimman tehokkaasti, otetaan käyttöön elektroniikan tarkastus lämpökameroilla. Yksityiskohtaiset infrapunakuvat, joita Trotecin lämpökamerat tuottavat, osoittavat...

    Lisätietoja
  • Tuulivoimaloiden termografia

    Tuulivoimalan roottori lavat muuttavat tuulivoiman sähköenergiaksi. Komposiittimateriaalista valmistetut rakenneosat altistuvat sekä valmistuksen että käytön aikana valtavalle rasitukselle, minkä vuoksi niiden on oltava moitteettomassa kunnossa. Tuulivoimalan valmistajat ja käyttäjät voivat tarkistaa roottorin lavat infrapuna-termografian avulla voidakseen varmistaa, että ne toimivat parhaalla...

    Lisätietoja
  • Aurinkokennojen tarkastus

    Aurinkokennojärjestelmien tulee olla optimaalisessa kunnossa, jotta niitä käyttävät yksityiset kansalaiset ja asiakkaat hyötyvät niistä. Tämä ei koske ainoastaan ​​suunnittelua ja asennusta. Aurinkokennojen ja koko järjestelmän tarkastus on välttämätöntä. Piilevät puutteet tai viat voidaan helposti havaita Trotec IC-sarjan lämpökamera avulla. Parasta tukea tarkastuksen aikana – ammattilaisille tai...

    Lisätietoja
  • Paikantaminen vesillä

    Hyvä näkymä avomerellä on erittäin tärkeää, varsinkin öisin. Jokainen veneilijä, joka on ollut vesillä pimeällä, tietää tämän: Harrastajaveneilijät ja pelastustyöntekijät, jotka haluavat ohjata veneensä tarkasti kohti päämäärää ja paikantaa muut veneet ja vedessä olevat henkilöt, käyttävät apunaan infrapunatekniikkaa. Trotecin lämpökamerat tuottavat yksityiskohtaisia ja selkeitä lämpökuvia ja...

    Lisätietoja
  • Öljylauttojen havaitseminen

    Kun öljy saavuttaa rannikon, vahingot ovat erityisen suuret. Koko eläinpopulaatio on uhattuna ja kasvisto tuhoutuu. Koosta riippuen voidaan puhua öljyvahingosta. Tämän vuoksi luonnonsuojelijat ja pelastuspalvelu tekee kaikkensa paikantaakseen ja poistaakseen öljyn mahdollisimman nopeasti. Kun näkyvyys on huono ja aallot korkeat, tarvitaan tarkkaa silmää. Tällaisen tarjoaa Trotec Group tehokkaat...

    Lisätietoja
  • Eläindokumentit

    Kuinka leijonat saalistavat öisellä aavikolla? Minne anakonda on piiloutunut? Mihin antilooppi pakenee, kun se pelästyy pimeässä? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin elokuvaajat voivat vastata käyttämällä moderneinta teknologiaa. Eläindokumenttien kuvaamisessa käytetään entistä enemmän lämpökameroita. Yksityiskohtaiset tallenteet paljastavat salatut maailmat ja välittävät katsojille kiehtovia...

    Lisätietoja
  • Laitteiston tarkastus

    Kuten auto, niin myös katolla sijaitseva aurinkolaitteisto on altis ääri-olosuhteille. Aurinko, sade, lumi myrsky ja lämpötilan heilahtelut jättäjät jälkensä ja asettavat suuriakin vaatimuksia materiaalin ja asennuksen suhteen. Kun auto voidaan viedä katsastukseen tai korjaamolle tarkastettavaksi, pitäisi aurinkolaitteiston toimia ilman huoltoa. Mutta toimiiko se? Infrapunalämpökameralla on helppo...

    Lisätietoja
  • Laitteiston infrapuna-termografia

    Huippuherkkä infrapunakamera, joka kuuluu Trotecin IC085LV ja IC125LV-sarjaan ovat laaduillaan ja erinomaisilla ominaisuuksillaan erityisen hyvin soveltuvia aurinkolaitteistojen termografia-tarkastuksiin. Tässä on yleiskatsaus kaikista IC-sarjan infrapunakameroiden tärkeistä ominaisuuksista.

    Lisätietoja
  • Laitteiston tarkastus palvelutarjouksena

    Oletko solatööri, sähköinsinööri tai asentaja? Trotec tarjoaa teille ammattimaisen välineistön kattojen ja aurinkolaitteistojen tarkastuksiin. Siten suojaatte itsenne - ja tarjoatte asiakkaillenne palvelunplussaa.

    Lisätietoja
  • Palontorjuntaa mittaustekniikalla

    Trotec tarjoaa uusinta mittaustekniikkaa aurinkolaitteistojen tarkastuksiin: Infrapunakameroita, jotka on kehitetty tarkoin aurinkolaitteiston erikoisuuksiin. Mittauslaitteita kattojen vuodonetsintään ennen aurinkolaitteiston asennusta – estämään laitteistossa mahdolliset seuraamusviat . Ja mittaustekniikkaa kaapeloinnin tarkastukseen: Monet tekijät voivat rajoittaa aurinkolaitteiston...

    Lisätietoja
  • Virhe-diagnoosi

    Jos aurinkolaitteisto toimii vain vain rajoitetulla tehokkuudella, on odotettu tuottavuus kyseenalaista. Jo pienetkin viat moduuleissa, liitoksissa tai elektroniikassa voivat aiheuttaa häiriöitä aurinkolaitteiston tehokkuuteen. Kallis investointi katolla pitäisi tarkastaa heti asennuksen jälkeen ja sen jälkeen säännöllisesti aina noin kahden vuoden välein.

    Lisätietoja